Kaikki Pikavipit Suomessa (2018) – Kaikki Vipit ja Luotot Listattuna!

Meitä on pyydetty listaamaan samalle sivulle kaikki pikavipit mitä Suomessa on tarjolla, joten tässäpä on lista ainakin lähes kaikista vipeistä, lainoista ja luotoista mitä on tarjolla Suomessa vuonna 2018.

Kaikki pikavipit 2018

Yllä oleva lista ei ole aivan täydellinen lista kaikista vipeistä ja luotoista, mutta sisältää arviomme mukaan ainakin noin 80 % tarjolla olevista lainoista, mitä on tarjolla verkon kautta vuonna 2018.

Mukana ei ole erityisesti joitakin pienempiä vippipaikkoja, ja osaltaan siinä voi olla puutoksia myös mitä tulee joihinkin harvinaisiin lainoihin. Se ei myöskään sisällä pankkilainoja, sillä niiden ehdot ja tiedot vaihtelevat niin paljon riippuen tilanteestasi ja suhteestasi pankkiisi.​

Kaikki vipit ja luotot

kaikki pikavipit suomessa

Lista antaa kuitenkin kattavan kuvan ja helposti vertailtavat pika-analyysin siitä, mitä oikein on lainaajille tarjolla tänä vuonna.

Osalle on ehkä hieman turhaa katsella tälläistä laajaa listaa, mutta osa on toivonut että olisi mahdollista saada näkyviin yhdelle listalle kaikki pikavipit mitä Suomessa on tarjolla. Kuitenkin sivustollamme olemme keskittyneet enemmän etsimään ne parhaat pikavipit, ei katsomaan kaikkea mitä on tarjolla.

Erilaisia kulutusluottoja ja pikalainoja on nimittäin tarjolla varmasti lähemmäs sata erilaista nykyään, mutta osa niistä on selvästi parempia kuin toiset. Ja me olemme täällä Seriffilainassa halunneet löytää ne parhaat, ja ne jotka kannattaa lainata eri tilanteissa.​

Useimmille suosittelemmekin tarkastelemaan mielummin artikkeleitamme, jossa etsimme enemmän niitä parhaita lainoja. Erot nimittäin eri pikavippipaikkojen välillä voivat olla melko suuria ja hurjiakin!​

Parhaat pikavippipaikat

Parhaita pikalainoja voit katsella vaikka tuolta artikkeleista, ja lisää on sivustomme täynnä ja lisää tulee kokoajan.

Koska kuitenkin se paras pikavippipaikka riippuu hieman omasta tarpeestasi, kuten myös omasta tilanteestasi, on hyvin vaikea antaa suosituksia ilman että tuntee toista ja hänen tilannettaan.

Tämän takia olemmekin erikoistuneet ja panostaneet luomaan artikkeleja, jotka etsivät niitä parhaita lainoja erilaisissa melko tavallisissa tilanteissa. Esimerkiksi ikärajat asettavat omat rajoitteet, samaten se tarvitaanko pidempi maksuaika vai halutaanko mielummin ottaa edullinen laina vain hetkeksi.​

Oli tarpeesi mikä tahansa, tarkoituksenamme on tämän vuoden aikana tulla parhaaksi lähteeksi kaikkeen tietoon mikä liittyy pikaluottoihin ja kaikkiin netissä tarjottaviin lainoihin.

Jos jo tiedät mikä on tilanteesi, niin suosittelemme joko selaamaan läpi artikkeleitamme, tai käyttämään oikeasta reunasta ylhäältä löytyvää hakukonetta.

Toivottavasti löydät itsellesi sopivan lainan, ja saat siitä apua mihink ikinä tarvitsetkaan rahaa. Se on tavoitteemme sivulla, ja teemme parhaamme että siinä onnistumme!​