joustoluotto

Joustoluotto Heti 2017

Joustoluottojen suosio on kasvanut nopeasti viimeisten vuosien aikana, ja vaikka ne eivät vielä ole yhtä sousittuja kuin pikavipit ja kulutusluotot, kääntyy yhä useampi näiden luottojen puoleen kun etsii lainaa netistä.

Joustoluotolle ei ole oikein mitään yksiselitteistä määritelmää, ja monesti ne toimivat hyvin samoin kuin kulutusluototkin. Ehkä erityisesti joustoluotoissa on kuitenkin niiden joustavuus, jonka merkitys on vielä suurempi kuin muissa lainoissa.

Monet tulkitsevat joustoluoton tarkoittavan luottoa, jonka saa maksaa takaisin aivan omaan tahtiin. Tätä tukee myös näkemys, kun tarkastelee millaisia tarjolla olevat joustoluotot ovat. Yhteistä niille on yleensä se, että luottoa hakiessa ei sovita missä ajassa se maksetaan takaisin, vaan sitä saa maksella takaisin omassa tahdissa, kunhan joku sovittu minimisumma tulee maksetuksi.

Esimerkiksi Komplett Bankin kanssa lainaa ei tarvitse periaatteessa koskaan maksaa takaisin, vaan heille riittää että maksaa joka kuukausi lainasta muodostuvat korot ja muut kustannukset.​

24h joustoluotto on tuote, jota ei oikein muualta saa. Se on luotto, jota voi nostaa käyttöönsä koska tahansa, vaikka keskellä yötä. Joustoluotto voikin olla eräs ainoista keinoista saa rahaa myös yöllä.​

Parhaat joustoluotot 2017

Joustoluotot eivät ole vielä niin tavallisia kuin kulutusluotot, mutta niiden suosio on selvässä kasvussa, ja uusia joustoluottojen tarjoajia vaikuttaa tulevan enemmän kuin esimerkiksi vippien tarjoajia.

Tällä hetkellä parhaita joustoluottoja tarjoavat​

Joustoluotto heti

Joustoluottoja on todella helppoa hakea, ja rahat voi saada käyttöönsä jo vartinkin sisällä. Useampi luottoa tarjoava yritys käsittelee nykyään hakemukset koneellisesti, jolloin hakemus voidaan hyväksyä saman tien, ja rahojen siirtäminen käyttöösi voi alkaa myös nopeasti.

Palvelujen nopeudessa ja hinnoissa on kuitenkin eroa, jonka takia olemme tähän listanneet parhaat joustoluotot 2017.​

Fleksiluotto​

Miten hakea joustoluotto heti

Periaatteessa itse joustoluoton hakeminen ei yleensä maksa mitään, sillä kustannuksia alkaa tulla vasta sitten, kun nostat rahaa luottotililtä käyttöösi.

Kuitenkin kun vertailet hieman tarjontaa, huomaat nopeasti että hinnat ja kustannukset eri paikkojen välillä vaihtelevat huomattavasti. Tämän takia jo 5  - 10 minuutin vertailulla voikin parhaimmillaan säästää jopa satoja euroja, ja helposti ainakin useamman kymmenen.

Jos olet joskus netistä lainaa hakenut, tiedät kuinka helppoa se on. Lainahakemuksen täyttö ei kauaa vie, ja sen täyttäminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Prosessi on lähes sama, hait sitten pikaluottoa tai joustoluottoa.

Monesti pelkkä hakemuksen täyttäminen riittää, mutta joskus sinua voidaan pyytää lähettämään todistus tuloistasi. Tämä tarkoittaa yleensä palkkakuittia, tositetta eläketulostasi tai yrittäjän tulosta.​ Joissakin tapauksissa tämä voi jonkin verran hidastaa rahan saantia, mutta mikäli yritys käyttää Instator -palvelua, käsittelee se tämänkin osan automaattisesti koneellisesti.

Kun hakemuksesi on hyväksytty, avataan sinulle oma joustoluotto tili, josta voit nostaa rahaa sen verran kuin haluat heti paikalla. Ehkäpä parasta tämän tilin omaamisessa onkin se, että sitä rahaa voi useasti nostaa juuri silloin kun halutaan, ja rahat ovat tililläsi melkein heti.

Mitä kannattaa huomioida ennen kuin hakee joustoluottoa

Tärkeintä ennen rahan nostamista ja käyttämistä on tietenkin varmistaa, että sen pystyy myös maksamaan takaisin. Itse joustoluoton ottaminen ei vielä sido sinua mihinkään, mutta kun nostat rahaa luottotililtäsi omalle tilille, silloin alkaa myös korot ja muut kustannukset pyörimään. Joskus kuitenkin pelkkä luottotilin ylläpitäminen voi maksaa muutaman euron kuukaudessa tilinhoitomaksuna, joten tämä kannattaa tarkistaa kun joustoluottoa hakee.

joustoluotto heti tilille

Se miten eri lainaajat suhtautuvat maksuaikatauluun tai kuukausieriin riippuu paljon firmasta. Osassa paikoissa lainat pitää maksaa nopeasti takaisin, kun taas toiset tarjoavat todella pitkiäkin maksuaikoja.​ Yleensä sopimuksessa sovitaan myös joku minimierä, joka on maksettava takaisin joka kuukausi. Tämän takia voikin olla mahdollista, että kuukausierä lainassa on sama, vaikka lainaa olisi 100 tai 500 euroa. Tarkista siis tämä tarkasti, ennen kuin nostat lainaa käyttöösi.

Tärkeintä useimmille lainaajille on selvittää, paljonko tulee sen kuukausierän suuruudeksi haluamallaan lainalla. Pelkkä lainasumma ei kerro sitä, kuinka helposti lainan saa maksettua takaisin, sillä on täysin eri asia lainata 2000 euroa 3 kuukauden maksuajalla tai 3 vuoden ajalla. Joissakin paikoissa on mahdollista sopia maksuaikataulusta, mutta mikäli se ei onnistu, helpoiten tämä käy valitsemalla listalta toisen lainapaikan. Onneksi luottofirmoja on niin monia netissä, että yleensä ainakin parilla heistä on sellainen tarjous mitä itse haluaa.​

Joustoluotot maksetaan takaisin yleensä useammassa erässä, mutta sen voi maksaa myös takaisin kerralla jos niin haluaa ja siihen löytyy varat.

Jos lainan lyhennyksiä ei makseta ajoissa, lisätään joustoluottoon yleensä myöhästymismaksut, jonka lisäksi sopimuksen voi joutua sopimaan uudelleen. Yritykset tietenkin haluavat sinun maksavan lainan takaisin, jonka takia he ovat valmiita sopimaan sen ehdoista hieman uusiksi, jotta kykenisit sen maksamaan takaisin. Tämä on kuitenkin yleensä kallis prosessi lainaajalle, jonka takia sitä kannattaa välttää.

Mikäli lainan takaisinmaksu ei siltikään onnistu, voi edessä pahimmillaan olla luottotietojen menettäminen ja sen aiheuttamat jokaista elämänaluetta koskevat ongelmat. Luottotietojen menetys on paha tilanne, joka vaikeuttaa mm. asunnon hankintaa ja rahan lainaamista. Lainaa ei sen jälkeen oikein saa mistään, joten se tuo omia vaikeuksiaan ja tekee mm. auton tai asunnon ostamisesta lähes mahdotonta.

Tämän takia joustoluottoa ei kannata ottaa hätäilleen, vaan kannattaa varmistaa että sen todella saa maksetuksi takaisin, aivan kuin pikalainan kanssa.​

Kuka voi saada joustoluottoa heti tilille

Periaatteessa joustoluottoa voi saada kuka tahansa lainehdot täyttävät, eli oikeustoimikelpoinen, 18-vuotias suomalainen tai Suomessa asuva.

Kuitenkin jokaisella luotonantajalla on hieman omat kriteerinsä sen suhteen, kenelle he lainaa myöntävät. Yleistä on mm. se, että 18 vuotiaille ei joustoluottoa myönnetä, vaan vaaditaan 20 - 25 vuoden ikää. Suurimpia vaihteluja onkin vaaditun iän suhteen, joka voi heitellä useita vuosia eri luottofirmojen välillä.

Muut luottoehdot liittyvät yleensä kykyysi maksaa joustoluotto takaisin sovitussa ajassa. Näin ollen sinun on osoitettava, että se sinulta onnistuu. Tärkeimpiä tekijöitä tässä ovat tulosi, menosi ja se, että omaat ehjät luottotiedot ilman maksuhäiriömerkintöjä.

Tärkeintä tässä vaiheessa onkin pystyä osoittamaan, että tulosi riittävät lainan kulujen maksamiseen. Menojen osoittamisella taas kerrot, että sinulle jää tuloistasi ylimääräistä rahaa, jota voit tähän maksuun käyttää. Isot tulot eivät paljoa auta, jos menot ovat jo ilman luottoakin niitä suuremmat.​

Joustoluoton saamiseksi ei yleensä tarvita vakuuksia tai takaajia. Omat tulot ja menot, sekä maksukyky on se tekijä, joka ratkaisee myönnetäänkö sinulle joustoluottoa vai ei. Mikäli kuitenkin tahdot luottoa enemmän kuin 10000 euroa, tai haluat saada parempaa luottoa kuin omilla kyvyilläsi voisit saada, voidaan takaajan avulla onnistua saamaan parempaa joustoluottoa joko suuremmalla summalla tai pienemmällä korolla.

Takaaja ei siis ole pakollinen joustoluoton saamiseksi, mutta sen avulla voi saada parempa luottotarjouksia.​

Leave a Comment: